Siirry pääsisältöön

Energiapuun kauppa, 1. vuosineljännes 2015

Julkaistu 16.6.2015
  • Metsähakkeen raaka-aineeksi ostetusta energiapuusta oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli puolet karsittua rankaa. Se oli arvokkain energiapuulaji, josta maksettiin hankintakaupoissa keskimäärin 25,0 euroa ja pystykaupoissa 4,0 euroa kuutiometriltä.
  • Rangan hinta oli hankintakaupoissa prosentin alempi kuin edellisellä vuosineljänneksellä ja 7 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2014 keskimäärin. Pystykaupoissa yksikköhinta laski vastaavasti 9 ja 5 prosenttia.
  • Latvusmassaa oli energiapuun kaupasta lähes kolmasosa. Siitä maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 3,1 ja hankintakaupoissa 15,5 euroa kuutiometriltä. Nämä hinnat olivat 10 ja 5 prosenttia pienempiä kuin edellisellä neljänneksellä.
  • Lauha talvi, hakkeen heikko menekki ja suuriksi kasvaneet puuvarastot pienensivät talven energiapuukauppaa. Valtion tukijärjestelmän muuttuminen ja voimassa olleen Kemera-lain mukaisten tukihakemusten jättämisajan päättyminen huhtikuussa vähensi ranka- ja kokopuun pystykauppaa ja lisäsi hankintakauppaa.

Tilastoidut hinnat eivät sisällä valtion tukea, mitä on saatu suurelle osalle koko- ja rankapuuta. Energiapuun korjuutuen suuruus on ollut koko maassa 7 euroa kuutiometrille, ja lisäksi esimerkiksi nuoren kasvatusmetsän hehtaarikohtainen hoitotuki noin 4–7 euroa kuutiometrille.

 

Allow functional cookies to show the embedded graph.