Siirry pääsisältöön

Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt

1.10.2015 Päivitetty 22.3.2024

Maataloudesta vapautuvia kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi, joita vapautuu monista eri lähteistä ja tuotannon eri vaiheista. Eniten kasvihuonekaasuja vapautuu maaperästä ja kotieläinten ruuansulatuksessa, mutta myös lannankäsittely ja kalkitus aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä. Tavoitteena on pienentää maataloudesta peräisin olevia kasvihuonekaasupäästöjä.

Maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 13 prosenttia aikavälillä 1990-2021, mutta 2000-luvulla päästöissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen osuus kokonaispäästöistä on noin 13 prosenttia.

Maataloussektorille asetettiin tavoitteeksi 13 % vähennys vuoden 2005 päästöistä vuoteen 2020 mennessä. Päästöjä voitaisiin tehokkaimmin vähentää turvemaiden viljelyyn kohdistetuilla toimilla.

Allow functional cookies to show the embedded graph.

Mitä indikaattori mittaa?

Indikaattori kuvaa Suomen maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä ja sen avulla voidaan seurata maatalouden kasvihuonepäästöjen määrää ja osuutta kokonaispäästöistä.

Kasvihuonekaasutiedot raportoidaan vuosittain YK:n ilmastosopimukselle. Tilastokeskus toimii Suomen kansallisena inventaarioyksikkönä. Kasvihuonekaasuinventaario perustuu Tilastokeskuksen sekä Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tietojenkeruuseen ja laskentaan.
Inventaariolukujen laskennassa käytetty IPCC:n viidennen arviointiraportin (AR5) kertoimia.

Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt on yksi yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) vaikuttavuusindikaattoreista.

Indikaattoritietojen seuraava päivitys on keväällä 2025.