Siirry pääsisältöön

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2015 (ennakko)

Julkaistu 31.8.2016
  • Metsänviljelyala oli 103000 hehtaaria vuonna 2015. Tästä 76 prosenttia istutettiin ja 24 prosenttia kylvettiin.  Metsänviljelyala oli suunnilleen sama kuin vuotta aiemmin.
  • Maanmuokkausala oli 104000 hehtaaria, ja vähennystä vuotta aiemmasta oli 6 prosenttia. Maanmuokkausmenetelmistä eniten käytettiin mätästystä, jonka osuus pinta-alasta oli 63 prosenttia.
  • Taimikonhoidon ja – varhaishoidon pinta-ala oli 140000 hehtaaria. Nuoren metsän kunnostusta tehtiin 40000 hehtaarilla.
  • Metsänhoito- ja metsänparannustöiden luokitus on muuttunut edellisvuodesta. Työlajeja tilastoidaan aiempaa vähemmän, ja tilaston alueluokituksena käytetään puun hinta-alueita. Yksityismetsissä tehtyihin töihin sisältyy sisältyy arvio metsänomistajan itse tekemistä ja metsänhoitoyhdistyksen valvomista töistä muttei metsänomistajan täysin itsenäisesti tekemiä töitä.

Allow functional cookies to show the embedded graph.