Siirry pääsisältöön

Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2015

Julkaistu 21.1.2016
  • Joulukuussa raakapuun kantohintataso oli sama kuin vuonna 2015 keskimäärin (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100). Hankintahinnat olivat joulukuussa 0,7 prosenttia koko vuoden keskiarvoa korkeammalla tasolla.
  • Mäntytukin kantohinta oli joulukuussa 53,7 euroa kuutiometriltä ja kuusitukin 53,9 euroa kuutiometriltä. Mäntykuitupuusta maksettiin pystykaupoissa 15,1 euroa kuutiometriltä ja kuusikuitupuusta 16,8 euroa kuutiometriltä.
  • Yksityismetsistä ostettiin joulukuussa 2,69 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta. Pystykauppojen osuus tästä oli 2,20 miljoonaa kuutiometriä ja hankintakauppojen 0,47 miljoonaa kuutiometriä.
  • Vuonna 2015 metsäteollisuus osti yksityismetsistä 32,8 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta. Puukauppa väheni kolmella prosentilla edellisvuodesta. Pystykauppoja määrästä oli 27,1 miljoonaa kuutiometriä (-2 % edellisvuodesta) ja hankintakauppoja 5,4 miljoonaa kuutiometriä (-9 % edellisvuodesta).
  • Pystykauppojen hakkuutavoittaisuusjaottelu on palautettu teollisuuspuun kuukausitilaston aikasarjoihin.

Allow functional cookies to show the embedded graph.