Siirry pääsisältöön

Vesiviljely 2014

Julkaistu 25.6.2015
  • Suomessa kasvatettiin vuonna 2014 noin 13,3 miljoonaa kiloa kalaa ihmisravinnoksi. Kokonaistuotannon määrä oli noin 0,3 miljoonaa kiloa pienempi kuin vuonna 2013.
  • Kirjolohta tuotettiin 12,4 miljoonaa kiloa, joka oli yli 90 prosenttia koko ruokakalatuotannosta. Viljellyn siian tuotanto oli vajaa 0,9 miljoonaa kiloa, joka on lähes 0,3 miljoonaa kiloa pienempi kuin vuonna 2013.
  • Muita viljeltyjä ruokakalalajeja kuten taimenta, nieriää, sampia ja kuhaa viljeltiin yhteensä noin 0,1 miljoonaa kiloa. Kirjolohen mätiä tuotettiin elintarvikkeeksi 0,4 miljoonaa kiloa.
  • Kirjolohen tuotannon arvo vuonna 2014 oli 47,1 miljoonaa euroa ja siian 6,6 miljoonaa euroa. Koko ruokakalatuotannon arvo oli yhteensä 54,5 miljoonaa eli noin 1,5 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna 2013. Muutos selittyy pääasiassa tuotannon pienenemisellä.
  • Ruokakalan lisäksi kalaa viljellään myös istutettavaksi luonnonvesiin. Erikokoisia kalanpoikasia, vastakuoriutuneet pois lukien, tuotettiin istutuksiin ja jatkokasvatukseen yhteensä noin 56 miljoonaa yksilöä.
  • Vuonna 2014 Suomessa toimi 322 kalanviljely-yritystä, joilla oli yhteensä 446 toimivaa kalanviljelylaitosta tai luonnonravintolammikkoviljelmää.

Muut tilastoon liittyvät taulut

Allow functional cookies to show the embedded graph.