Siirry pääsisältöön

Energiapuun kauppa, 1. vuosineljännes 2021

Julkaistu 11.5.2021
  • Metsähakkeen raaka-aineeksi ostetusta puusta oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä karsittua rankaa 45 prosenttia. Siitä maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 5,1 ja hankintakaupoissa 28,1 euroa kuutiometriltä. Pystykaupoissa hinta laski edelliseltä vuosineljännekseltä neljä prosenttia ja hankintakaupoissa nousi neljä prosenttia.
  • Latvusmassan osuus kaupasta oli lähes yhtä suuri. Latvusmassasta maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 4,6 euroa ja hankintakaupoissa 15,5 euroa kuutiometriltä. Latvusmassan yksikköhinta nousi edelliseltä vuosineljännekseltä pystykaupoissa yhdeksän prosenttia ja hankintakaupoissa hinta laski 12 prosenttia.
  • Keskimääräisten ja energiapuulajittaisten hintojen alueellinen vaihtelu oli tavalliseen tapaan suurta.
  • Energiapuun kauppoja tilastoitui kolmasosan vähemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Määrä nousi vuoden takaisesta kaksi viidesosaa ja oli 13 prosenttia enemmän kuin edellisen kolmen vuoden aikana keskimäärin.

 

Pystykaupan latvusmassan ja energiapuu yhteensä tietoja (2020/1 – 2020/3) on korjattu 11.2.2021.

Tilastoidut hinnat perustuvat puunkauppasopimuksiin kirjattuihin hintoihin. Mahdolliset muut puukauppaan liittyvät lisät ja palvelut eivät sisälly tilastoon. Valtion tuki ei ole mukana hinnoissa.

Tietoja ei laajenneta vastaamaan kaikkea yksityismetsien puukauppaa. Julkaistut puumäärät edustavat arviolta puolta yksityismetsistä ostetusta energiapuusta.


Allow functional cookies to show the embedded graph.