Siirry pääsisältöön

Hakkuukertymä ja puuston poistuma 2020 (ennakko)

Julkaistu 16.2.2021
  • Luken ennakkotietojen mukaan Suomen metsistä hakattiin vuonna 2020 yhteensä 65,2 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Määrä oli 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 17 prosenttia vähemmän kuin huippuvuonna 2018.
  • Hakkuukertymästä 56,7 miljoonaa kuutiometriä eli 87 prosenttia oli tukki- ja kuitupuuta. Metsäteollisuuden tarpeisiin tai vientiin hakattiin yhteensä 56,4 miljoonaa ja metsänomistajien kotitarvepuuksi 0,3 miljoonaa kuutiometriä.
  • Loppu 8,5 miljoonaa kuutiometriä oli energiapuuta eli pientalojen polttopuuta tai lämpö- ja voimalaitoksien metsähakkeeksi hakattua runkopuuta. Tämän lisäksi metsistä korjattiin poltettavaksi myös 2,1 miljoonaa kuutiometriä latvusmassaa ja kantoja, mitä ei lasketa mukaan runkopuun hakkuukertymään.
  • Lukessa on arvioitu talvella 2020, että metsiemme suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä on 10-vuotiskaudella 2016–2025 koko maassa 80,5 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa. Kertymätilaston ennakkotietojen perusteella hakkuut olivat siitä 81 prosenttia vuonna 2020 ja keskimäärin 89 prosenttia jaksolla 2016–2020.
  • Puuston poistuma pieneni viime vuonna 79 miljoonaan kuutiometriin. Poistuma sisältää hakatun runkopuun lisäksi yhteensä 14 miljoonaa kuutiometriä metsään jäävää hakkuutähteen runkopuuta ja luontaisesti kuollutta runkopuuta. Uutta runkopuuta kasvoi Valtakunnan metsien inventoinnin mittausten mukaan koko maassa 108 miljoonaa kuutiometriä, joten metsiemme elävä pystypuusto suureni lähes 29 miljoonalla kuutiometrillä.
  • Tässä esitetyt tiedot ovat ennakkotietoja. Lopullisten maakunnittaisten tietojen julkaisuajankohta on esitetty Luken tilastojen julkistamiskalenterissa.

Lue tiedote

Allow functional cookies to show the embedded graph.