Siirry pääsisältöön

Hakkuukertymä ja puuston poistuma alueittain 2018

Julkaistu 13.6.2019
  • Suomen metsistä hakattiin vuonna 2018 yhteensä 78,2 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Määrä oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin, kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Edeltävän kymmenvuotisjakson keskiarvoon verrattuna lisäystä tuli lähes neljäsosa, noin 15 miljoonaa kuutiometriä.
  • Hakkuukertymästä 69,2 miljoonaa kuutiometriä eli 89 prosenttia oli tukki- ja kuitupuuta. Siitä hakattiin metsäteollisuuden tarpeisiin tai vientiin 68,9 miljoonaa ja metsänomistajien kotitarvepuuksi 0,3 miljoonaa kuutiometriä.
  • Loppu 8,9 miljoonaa kuutiometriä oli energiapuuta eli pientalojen polttopuuta tai lämpö- ja voimalaitoksien metsähakkeeksi hakattua runkopuuta. Tämän lisäksi metsistä korjattiin poltettavaksi myös 2,3 miljoonaa kuutiometriä latvusmassaa ja kantoja.
  • Runkopuun hakkuukertymä kasvoi vähintään 10 prosenttia Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Kainuun maakunnissa.
  • Lukessa on arvioitu syksyllä 2018, että metsiemme puuntuotannollisesti suurin kestävä hakkuumahdollisuus on menossa olevalla 10-vuotiskaudella 2015–2024 koko maassa 84 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa. Vuonna 2018 hakkuukertymä oli siitä 93 prosenttia ja vuosina 2015–2018 keskimäärin 86 prosenttia.
  • Hakkuiden taso vaihtelee vuosittain ja alueittain. Sekä vuoden 2018 hakkuut että jakson 2015–2018 keskimääräiset hakkuut olivat puuntuotannollisesti kestäviä hakkuumahdollisuuksia suuremmat Kanta- ja Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa. Niiden lisäksi 90 prosentin taso ylitettiin vuonna 2018 kuudessa maakunnassa ja vuosina 2015–2018 kolmessa maakunnassa.
  • Pohjois-Suomessa eli kolmen pohjoisimman maakunnan alueella hakattiin vuosina 2015–2018 keskimäärin noin kaksi kolmasosaa ja vuonna 2018 kolme neljäsosaa hakkuumahdollisuuksista. Etelä-Suomessa hakkuiden taso oli vuosina 2015–2018 keskimäärin 91 prosenttia ja vuonna 2018 jo 98 prosenttia hakkuumahdollisuuksista.
  • Puuston poistuma nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, lähes 94 miljoonaan kuutiometriin. Poistuma sisältää hakatun runkopuun lisäksi myös metsään hakkuutähteestä jäävän runkopuun ja luontaisesti kuolleen runkopuun. Uutta runkopuuta kasvoi Valtakunnan metsien inventoinnin perusteella koko maassa kuitenkin noin 107 miljoonaa kuutiometriä, joten metsiemme elävä pystypuusto suureni noin 13 miljoonalla kuutiometrillä.

    Lue tiedote

Allow functional cookies to show the embedded graph.