Siirry pääsisältöön

Kaupallinen kalastus sisävesillä 2019

Julkaistu 28.10.2020
  • Kaupalliset kalastajat saivat vuonna 2019 sisävesiltä saaliiksi 6,4 miljoonaa kiloa kalaa. Edellisenä vuotena saalis oli 5,2 miljoonaa kiloa.
  • Rapusaalis oli noin 729 000 kappaletta, mistä täpläravun osuus oli noin 98 %. Jokirapusaalis ja jokiravun osuus saaliista pienenivät edelleen.
  • Saaliin kokonaisarvo oli 17,2 miljoonaa euroa, lähes kolme miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.
  • Muikku oli määrältään sisävesien tärkein saaliskala. Sen osuus kokonaissaaliista oli 41 %.
  • Kuha oli saaliin arvolla mitattuna hieman muikkua merkittävämpi: muikkusaaliin arvo oli 5,7, ja kuhasaaliin 5,8 miljoonaa euroa. Yhdessä nämä kaksi lajia muodostivat kolme neljännestä sisävesien kaupallisen kalastuksen kalansaaliin arvosta.
  • Siika oli sisävesien kolmanneksi arvokkain saalislaji (1,14 miljoonaa euroa). Viime vuosina siikasaaliin arvo on kasvanut.
  • Hoitokalastuksen saaliista, 0,76 miljoonasta kilosta, oli särkeä runsas puolet ja lahnaa lähes kolmannes. Sekä ahventa että kuoretta oli noin viisi prosenttia.
  • Suomen sisävesille oli vuoden 2019 lopussa rekisteröitynyt noin 1600 kaupallista kalastajaa. Rekisteröityneiden toimijoiden lukumäärä pieneni edelliseen vuoteen verrattuna, kun osalle kolme vuotta voimassa olleista rekisteröitymisistä ei haettu jatkoa.

    Mätisaaliin määrää ja arvoa korjattu 18.12.2020.

Allow functional cookies to show the embedded graph.