Siirry pääsisältöön

Metsä sijoituskohteena 2018 (ennakko)

Julkaistu 19.3.2019
  • Vuonna 2018 kantohintojen nousu nosti puuntuotannon sijoitustuoton korkeimmalle kuin vuosiin. Ennakkotietojen mukaan yksityismetsien reaalinen tuotto oli yli 13 prosenttia. Edelliseen vuoteen verrattuna tuotto oli kaksinkertainen ja 10 prosenttiyksikköä parempi kuin kymmenen vuoden keskiarvo. Edellisen kerran tuotto ylitti 10 prosenttia vuonna 2010, jolloin kantohinnat palautuivat vuoden 2009 parinkymmenen prosentin pudotuksesta.
  • Kantohintojen nousun osuus tuotosta oli 8,8 prosenttiyksikköä, puunmyyntitulojen 4,3, puuston nettokasvun arvon 0,5 ja puuntuoton tukien 0,1 prosenttiyksikköä. Puuntuotannon kokonaiskustannukset alensivat tuottoa 0,6 prosenttiyksikköä.
  • Kahdeksassa Etelä-Suomen maakunnassa ja Kainuussa nettokasvun vaikutus tuottoon oli negatiivinen, eli hakatun puun arvo oli korkeampi kuin tilalle kasvaneen puuston arvo.
  • Maakunnittaiset tuotot olivat manner-Suomessa 10–17 prosenttia. Kantohintojen nousun vaikutus tuottoon oli tasaista, maakunnittain 8,6–9,0 prosenttiyksikköä.
  • Puustolaskelmassa oli käytössä Valtakunnan metsien inventointi 12. tulokset (VMI12), jotka perustuivat vuosien 2013–2017 mittauksiin.
  • Tuottolaskelmassa tulot, menot ja nettokasvun arvo suhteutetaan puutavaratilavuuksien ja kantohintojen perusteella laskettuun kantoraha-arvoon, joka oli vuonna 2018 noin 50 miljardia euroa.
Puuntuotannon sijoitustuotto

Allow functional cookies to show the embedded graph.

Muut tilastoon liittyvät taulut

Puuntuotannon sijoitustuotto

Allow functional cookies to show the embedded graph.