Siirry pääsisältöön

Pientalojen polttopuun käyttö 2016/2017

Julkaistu 19.6.2018
  • Pientaloissa käytettiin lämmityskaudella 2016/2017 polttopuuta yhteensä 6,9 miljoonaa kiintokuutiometriä. Määrä oli kolme prosenttia suurempi kuin edellisellä tilastointikaudella 2007/2008.
  • Polttopuusta 6,5 miljoonaa kuutiometriä oli tehty suoraan metsästä tulleesta runkopuusta. Siitä oli klapeja kaksi kolmasosaa eli 4,7 miljoonaa kuutiometriä, halkoja kuudesosa, 1,2 miljoonaa kuutiometriä, ja haketta kymmenesosa, 0,6 miljoonaa kuutiometriä. Lisäksi poltettiin erilaista muuta puuta 0,4 miljoonaa kuutiometriä.
  • Klapeista, haloista ja hakkeesta kertyi yhteensä yhdeksän prosenttia kaikesta Suomessa käytetystä kotimaisesta runkopuusta. Niistä oli eniten koivua, 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Muuta lehtipuuta, mäntyä ja kuusta käytettiin kutakin 1,2 – 1,3 miljoonaa kuutiometriä.
  • Polttopuusta kuudesosa, 1,2 miljoonaa kuutiometriä, kului maatilojen asuin- ja tuotantorakennuksissa. Muissa omakotitaloissa poltettiin puusta kaksi kolmasosaa, 4,6 miljoonaa kuutiometriä ja kesämökeillä 0,9 miljoonaa kuutiometriä. Pari- ja rivitaloissa puuta käytettiin yhteensä vain 0,2 miljoonaa kuutiometriä.
  • Polttopuuta käyttävillä maatiloilla kului puuta keskimäärin 18,0 kuutiometriä vuodessa. Omakotitaloissa keskikulutus oli 5,2 ja kesämökeillä 2,4 kuutiometriä.
  • Puuta poltettiin eniten varaavissa takoissa ja uuneissa, yhteensä noin kaksi miljoonaa kuutiometriä eli 28 prosenttia kokonaismäärästä. Erilaisissa klapi- ja hakekattiloissa kului polttopuusta 27 prosenttia, saunan tulisijoissa 19 ja leivinuuneissa 14 prosenttia.
  • Pientaloissa käytetyn polttopuun energiasisältö oli 15,3 terawattituntia. Sen merkitys energian kokonaiskulutuksessa oli vuonna 2017 samaa suuruusluokkaa kuin lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen (14,3 TWh), vesivoiman (14,6 TWh) tai turpeen (15,6 TWh) energiakäytön.
  • Tilasto perustuu noin 4 100 pientalon asukkaiden tai omistajien antamiin tietoihin. Polttopuun määrä mitataan tavallisesti pino- tai irtokuutiometreinä, mutta Luke tilastoi puumäärät kuorellisina kiintokuutiometreinä.

    Pientalojen polttopuun käyttö 2016/2017

    Uusiutuva energia valtaa alaa pientalojen lämmityksessä

Allow functional cookies to show the embedded graph.