Siirry pääsisältöön

Puun energiakäyttö 2018

Julkaistu 23.5.2019
  • Lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin kiinteitä puupolttoaineita vuonna 2018 kaikkiaan 20,1 miljoonaa kiintokuutiometriä, mikä vastasi energiasisällöltään 38,6 terawattituntia. Määrä oli sama kuin vuotta aikaisemmin ja edelleen kaikkien aikojen suurin.
  • Metsäteollisuuden sivutuote- ja jätepuun energiakäyttö supistui edellisvuodesta kaksi prosenttia 11,5 miljoonaan kuutiometriin. Kuoren käyttö pysyi 7,7 miljoonassa kuutiometrissä ja kattoi sivutuotteiden kokonaiskäytöstä kaksi kolmasosaa. Erilaisia puruja poltettiin 2,6 miljoonaa (–8 % edellisvuodesta) ja teollisuuden puutähdehaketta 1,1 miljoonaa kuutiometriä (–10 %). Osa purusta ja puutähdehakkeesta tilastoitui voimakkaasti kasvaneeseen muiden kiinteiden puupolttoaineiden ryhmään, koska lämpö- ja voimalaitokset eivät aina pystyneet erittelemään eri puupolttoainelajeja erilaisina seoksina hankituista puupolttoaineista. Puupellettien ja -brikettien käyttö väheni vuotta aiemmasta viisi prosenttia 0,2 miljoonaan kuutiometriin, kun taas kierrätyspuuta poltettiin 0,9 miljoonaa kuutiometriä eli 15 prosenttia enemmän.
  • Metsähakkeen kulutus kääntyi kasvuun lisääntyen edellisvuodesta 3 prosenttia 7,4 miljoonaan kuutiometriin. Sähkön ja lämmön yhteistuotannossa metsähakkeen käyttö kasvoi neljän edellisen vuoden laskukauden jälkeen kolmella prosentilla 4,7 miljoonaan kuutiometriin. Lämmöntuotannossa käyttö lisääntyi kaksi prosenttia 2,7 miljoonaan kuutiometriin. Yhdessä pientaloissa poltetun metsähakkeen kanssa (0,6 milj. m³) metsähakkeen kokonaiskäyttö ylsi 8,0 miljoonaan kuutiometriin. Suurin käyttömäärä toistaiseksi, 8,7 miljoonaa kuutiometriä, saavutettiin vuonna 2013.
  • Pienpuuta metsähakkeen raaka-aineena kului vuonna 2018 yhteensä 3,9 miljoonaa kuutiometriä eli kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hakkuutähteiden käyttö sen sijaan lisääntyi viidenneksellä 2,7 miljoonaan kuutiometriin. Kannoista tehtyä metsähaketta poltettiin 0,4 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli yli kolmannes vähemmän kuin vuotta aiemmin. Järeän runkopuun poltto puolestaan kasvoi kuudenneksen 0,4 miljoonaan kuutiometriin.
  • Lämpö- ja voimalaitosten kiinteiden puupolttoaineiden kulutus oli suurinta Keski-Suomen maakunnan alueella. Metsäteollisuuden sivutuotteita poltettiin eniten Etelä-Karjalassa ja metsähaketta Uudellamaalla.

Lue tiedote tästä

Vuoden 2018 tilastotietoja on päivitetty 22.11.2019

Allow functional cookies to show the embedded graph.