Siirry pääsisältöön

Puun käyttö 2019

Julkaistu 4.11.2020
  • Vuonna 2019 Suomessa käytettiin raakapuuta kaikkiaan 81,9 miljoonaa kiintokuutiometriä. Määrä supistui edellisvuoden ennätyslukemista kolme prosenttia ollen kuitenkin kaikkien aikojen toiseksi suurin.
  • Pääosa raakapuusta, 71,1 miljoonaa kuutiometriä, kului metsäteollisuustuotteiden valmistamiseen. Tästä kotimaista raakapuuta oli 61,3 miljoonaa ja tuontiraakapuuta 9,8 miljoonaa kuutiometriä. Metsäteollisuuden raakapuun kokonaiskäyttö väheni kolme prosenttia vuotta aiemmasta. Kotimaisen raakapuun käyttö supistui viisi prosenttia, kun taas tuontiraakapuun käyttö kasvoi seitsemän prosenttia.
  • Energian tuotannossa raakapuuta paloi 10,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli saman verran kuin vuonna 2018. Energiapuusta 6,5 miljoonaa kuutiometriä kului polttopuuna pientaloissa ja 4,3 miljoonaa kuutiometriä runkopuusta valmistettuna metsähakkeena lämpö- ja voimalaitoksissa.
  • Metsäteollisuuden sivutuotteita ja erilaista jätepuuta käytettiin lähes saman verran kuin edellisvuonna, kaikkiaan 26,3 miljoonaa kuutiometriä. Metsäteollisuuden tuotantotoimintaan tästä meni sahahakkeena ja puruna 9,6 miljoonaa kuutiometriä ja energian tuottamiseen 16,7 miljoonaa kuutiometriä. Energiantuotannossa lämpö- ja voimalaitokset kuluttivat erilaista metsäjätepuuta (hakkuutähteet ja kannot) 3,3 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuuden sivutuotepuuta (lähinnä teollisuuden puutähdehake, puru ja kuori) 13,0 miljoonaa kuutiometriä. Pientaloissa poltettiin erilaista kierrätys- ja sivutuotepuuta sekä puupellettejä kaikkiaan 0,4 miljoonaa kuutiometriä.

Vuoden 2019 tilastotietoja on päivitetty 4.11.2020

Raakapuun käyttö käyttötarkoituksittain

Allow functional cookies to show the embedded graph.