Siirry pääsisältöön

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2019

Julkaistu 4.9.2019
  • Heinäkuussa 2019 hakattiin puuta teollisuuden käyttöön 3,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Edeltävän kymmenvuotisjakson heinäkuiden keskiarvoon verrattuna määrä on puolitoistakertainen.
  • Heinäkuun hakkuista oli tukkipuuta 1,4 ja kuitupuuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä. Tukkipuun hakkuumäärä pieneni edellisvuodesta 3 ja kuitupuun määrä 2 prosenttia.  
  • Yksityismetsistä hakattiin teollisuuspuuta 2,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pystykauppojen hakkuista kertyi puuta 2,5 ja hankintakauppojen vastaanottomääristä 0,3 miljoonaa kuutiometriä.
  • Metsäteollisuusyhtiöiden ja valtionmetsien yhteenlaskettu hakkuumäärä kasvoi yli kolmanneksella vuodentakaisesta 0,7 miljoonaan kuutiometriin.
  • Teollisuuspuun lisäksi tilastoon kirjautuvat energiapuun korjuumäärät. Sitä kertyi kaikkiaan 328 000 kuutiometriä, josta karsittua rankaa ja kokopuuta oli yhteensä 137 000 kuutiometriä.

 

Latvusmassan korjuumääriä (1/2019—11/2020) on korjattu 5.2.2021.