Siirry pääsisältöön

Yksityismetsätalouden liiketulos 2019 (ennakko)

Julkaistu 18.3.2020
  • Vuonna 2019 hakkuumäärät ja tukkipuun hinta laskivat selvästi huippuvuoden 2018 lukemista. Vaikka yksityismetsätalouden liiketulos laski 128 euroon hehtaarilta, se pysyi edelleen hyvänä pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna. 
  • Ennakkotietojen mukaan hehtaarikohtainen tulos aleni edellisvuodesta yli 20 euroa, ja reaalisesti laskua oli 17 prosenttia. Tästä huolimatta tulos oli neljä prosenttia parempi kuin viitenä edeltäneenä vuonna keskimäärin, ja 10 vuoden jakson keskiarvoon verrattuna 18 prosenttia korkeampi.
  • Etelä-Suomessa liiketulos päätyi 164 euroon hehtaarilta, ja reaalisesti laskua oli 18 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.  Pohjois-Suomessa tulos jäi 54 euroon hehtaarilta (–11 %). Pohjois-Suomi käsittää Oulun, Kainuun ja Lapin maakunnat.
  • Yksityismetsätalouden puuntuotannon tulot olivat 2 011 miljoonaa euroa (147 €/ha). Tulot käsittävät metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon myydyn puun sekä omaan käyttöön hakatun puun. Tuloina käytetään bruttokantorahatuloja, jotka lasketaan kertomalla hakatut puumäärät niiden pystykauppahinnoilla.
  • Arvion perustuvat investoinnit puuntuotantoon olivat 18 euroa hehtaarilta (243 M€). Summa sisältää arvion metsänomistajien omatoimisen työn arvosta. Investointien ennakoitiin nousseen reaalisesti viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yksityismetsätalouden puuntuotannon kokonaiskustannukset, joissa on mukana arvio hallinto ym. menoista, olivat 22 euroa hehtaarilta (+3 %). 
  • Osa investoinneista rahoitetaan valtion maksamalla tuella yksityismetsämetsätalouteen.  Vuonna 2019 tukea myönnettiin vajaat 50 miljoonaa euroa (3,6 €/ha). Tukien määrä pysyi edellisvuotisella tasolla. Sopivien metsänhoito- ja metsänparannushankkeiden puutteen takia varattuja tukirahoja jäi käyttämättä yli 6 miljoonaa euroa.
  • Laskelmissa pinta-aloina käytetään Valtakunnan metsien inventointien (VMI) mukaisia puuntuotannon metsämaan pinta-aloja. Vuosille 2014–2018 on käytetty VMI12 mukaisia pinta-aloja.
  • Nimellisarvot on muunnettu reaalisiksi elinkustannusindeksillä.

Tietokannasta löytyviä hehtaarikohtaisia tuloksia on korjattu 18.3.2020. Luvut ovat muuttuneet vuodesta 1990 alkaen. Laskelmissa käytetyistä metsämaan pinta-alatiedoista on puuttunut sellaisia omistajaryhmiä, joiden tulot ja kustannukset ovat kuitenkin sisältyneet yksityismetsätalouden liiketuloslaskelmaan. Tällaisia ovat mm. sellaiset osakeyhtiöt, joiden pääasiallinen toimiala ei ole metsätalouden harjoittaminen, sekä valtion metsät, joita ei hallinnoi Metsähallitus. Samalla koko aikasarjalle laskettiin puuntuotannon metsämaan pinta-alat, aikaisemmin vuoteen 2014 asti olivat käytössä metsämaan pinta-alat. Pinta-alakorjaus pienensi 19902017 hehtaarikohtaisia tuloja koko maan tasolla 1,6–3,0 prosenttia verrattuna alempiin aikasarjassa julkaistuihin tietoihin. Edellä mainitun lisäksi vuoden 2018 tietoihin lisättiin niistä puuttuneet yhteismetsien pinta-alat. Korjatuilla pinta-alatiedoilla lasketut hehtaarikohtaiset tulokset alenivat 3,3 prosenttia vuonna 2018.

Muut tilastoon liittyvät taulut

Yksityismetsätalouden liiketulos

Allow functional cookies to show the embedded graph.